Kesäsunnuntait jatkuvat säävarauksella

x

Kesäsunnuntait jatkuvat säävarauksella

klo 10.30 Salon Seudun Harmonikkakerho Janne Kuusinen

Salon Seudun Harmonikkakerho on toiminut täkäläisen harmonikkakulttuurin puolesta jo vuodesta 1979. Toiminta käsittää mm. Salonki-orkesterin (kuvassa), senioriorkesterin sekä juniorityöpajat. Torin ohjelmallisen sunnuntain hoitaa perinteitä kunnioittavaan malliin kerhon torikokoonpano, jota luotsaa Janne Kuusinen.

klo 12.30 Julia Widberg ja Niklas Tontti ovat kaverukset Turusta, jotka löysivät toisensa yhteisen työn parista, eli karaoken juontotöistä. 

Julia on nuoresta iästään huolimatta jo karaoke- ja dj-työn ammattilainen. Hän on kiertänyt keikoilla ympäri Suomea jo useamman vuoden. 

Niklas Tontti on alunperin Salon omia poikia. Hän aloitti karaoken juontotyönsamoihin aikoihin kun täytti 19. Niklas säväytti yleisöä äänellään The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee-vaiheessa juuri kuluneena keväänä. 

Julia tulee nyt Salon torille valloittamaan kuulijat tummalla sielukkaalla äänellään, ja nappaa mukaansa meidän kaupungin oman pojan Niklaksen. 

Salon torilla heiltä kuullaan niin suomalaista kuin englanninkielistä musiikkia, hyvällä fiiliksellä tietenkin. 

Molemmat astuvat nyt yleisön eteen ensimmäistä kertaa ilman karaoketaustaa tai juontajan roolia. Joten tippikukkarot auki ja tervetuloa kannustamaan ja tsemppaamaan nuoria uuden  edessä! 

Torikaffe,

torillakävijöiden olohuone Salon torilla

Torilla joka toripäivä sekä sunnuntaisin.

Torikaffe – kohtaamispaikka keväästä syksyyn

Meille Torikaffe ei ole vain kahvikuppi kädessä, vaan paikka, jossa tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia ja nautitaan torin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Olitpa sitten vakiokävijä tai ensi kertaa käymässä, tervetuloa mukaan kesän makuiseen matkaan!

Ennen kaikkea – nähdään torilla, kaffella - Torikaffella 😊

☕❤️ Torikaffen tiimi

 

Torikaffe on 200-paikkainen torikahvila, jossa palvellaan asiakkaita huhtikuusta syyskuun loppuun jokaisena toripäivänä, sekä kesäisin myös sunnuntaisin. Tuotevalikoimasta löytyy kahviotuotteiden lisäksi ruokaisampia annoksia kuten makkaraperunat, uuniperuna, salaattiannoksia, unohtamatta itsevalmistetut paninit ja paljon muuta :)